Pikkumusta
Kun teemaksemme muotoutui 50-luku, miun ensimmäinen ajatus oli Audrey Hepburn ja kellohameet. Pikkumusta löi 50-luvulla itsensä läpi uudelleen klassisena coctailpukuna. Siitä tuli monikäyttöinen puku, joka täytyi vaatekaapista löytyä. Se sopi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Muokkasin pukua Audrey Hepburnin asusta elokuvassa Aamiainen Tiffanylla (1961). Tällöin pikkumustan asema oli jo vakiintunut, mutta Givenchy teki siitä raikkaamman ja nuorekkaamman version.
 |
| Virikekuva, NJ Stevensonin Muodin vuosikymmenet: 1800-luvulta nykypäivään. |
Lähdin liikkeelle siitä, että muotoilin lakanakangasta Barbin päälle ja leikkasin siitä summittaiset kaavat. Tasossa muotoilin kaavoja vielä lisää. Lähtökohtana oli saada mahdollisimman helposti puettava malli. Mietin ensin saumaa taakse, mutta proto vaiheessa huomasin, että voin muotoilla mekkoa vyötäröltä jo sen verran kaavaan, ettei siihen tarvitse tehdä erikseen muotolaskoksia. Yritin tehdä mekon myös mahdollisimman vähillä saumoilla ja jos halkion olisi laittanut selkään, olisi sinne joutunut tekemään vielä erikseen sauman helmaan saakka. Alusta asti oli selvää, että valitsen materiaaliksi joustavan kankaan, mikä helpottaa myös pukemista. Edellä mainituista syistä ratkaisin pukemisen, niin että sen voi pujottaa alakautta ja olkaimet kiinnitetään tarralla selkäosaan kiinni.
 |
| Ensimmäinen proto tasossa. |
Ensimmäiseen prototyyppiin kokeilin vyötärön istuvuuden parantamiseksi framillonnauhaa. Siitä sai kätevästi sopivan levyisen halkaisemalla nauhan kahtia. Protomekossa kuitenkin siksak näytti vähän kököltä, joten lähdin muokkaamaan kaavaa vähän istuvammaksi sivusaumoista. Lisäksi ensimäisen proton helmaliehuke oli hiukan liian lyhyt, joten sitä täytyi pidentää. Lisäksi siitä huomasi, miten päin sivusaumat kannattaa ommella jotta helmaliehukkeen saisi vähän kohoaman. Proton tein trikookankaasta.
 |
| Ensimmäinen proto päällä. |
 |
| Ensimmäinen ja toinen proto. |
 |
| Kuva kuinka kaava muokkaantui. Takakappaletta jotui hiukan kaventamaan. |
 |
| Lopulliset kaavat. |
Muutoksien jälkeen teintoisen prototyypin, jossa vielä testasin kaavan toimivuutta. Tämän jälkeen ompelin valmiin tuotteen valitusta mustasta joustavasta kankaasta. Työssä käytin saumuria sivusaumoihin ja helmaliehukkeen ompeluun. Olen iloinen, että sain omalla saumurillani vaivattomasti kolmilankaisena hyvän jäljen aikaan. Muotolaskokset tein ompelukoneella ja kaula-aukon ja kädentien käänteet ompelin käsin. Tarranauhan palaset ompelin koneella.
Puettaessa, mielestäni mekko istuu melko kivasti vaikka muotolaskokset eivät ole oppikirjanohjeen kohdalla. Viimeistelyyn käytin vyötärölle satiininauhaa, jonka saa laitettua rusetille. Mietin, pitäisikö se tehdä kiinteäksi, mutta sitten päätin sen jättää pukijan rusetoitavaksi ja silloin nauhan väriäkin voi halutessaan vaihdella. Asuun tein lisäksi hatun virkkaamalla kotiväki-langasta. Hattuun en löytänyt mitään kivaa ohutta valkoista kangasta, joten päädyin sen viimeistelyssä myös satiininauhaan. Kummatkin nauhat ovat peräisin jostakin ostetun vaatteen ripustusnauhasta. Toiseksi asusteeksi virkkasin malliltaan yksinkertaisen laukun, joka on päältä auki, joten sinne voi halutessaan jonkun pienen aarteen laittaa.
 |
| Valmis asu. |
 |
| Virkattu laukku. |
Myyntiä varten ompelin mekon, hatun ja kassin langalla kartonkiin kiinni ja liimasin siihen virikekuvan ja tietoa mekon alkuperästä. Valitettavasti myyntipakkauksesta miulla ei ole valokuvaa.
Lopuksi vieläAnttilan käsityötuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessin ja Papanekin tuotteen funktioanalyysiä hyödyntäen kommentointia projektin suunnittelusta ja etenemisestä.
Anttilan käsityötuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessin teoreettinen malli (Anttila 1996, 150.) jakautuu seuraaviin osa-alueisiin: Alkumielikuvan luominen ja ratkaisun hahmottaminen, tekijän omat resurssit, prosessin ulkopuoliset resurssit, tuotoksen suunnittelu, valmistusprosessin suunnittelu ja palautekanavat.
Työmme tarkoituksena oli tehdä Nukkemuseo Suruttomalle Barbin asuja näyttelyyn ja myyntiin. Sisäistä mielikuvaa loimme miettiessämme teemaa tuleville asuille. Miulla oli aika vahvana mielikuvana tanssipuku ja pikkumusta. Hankin kirjastosta kirjoja sivuten 50-luvun pukeutumista ja meille nousseista teemoisa miulle muotoutui ajatus tehdä pikkumusta. Vahvin mielikuva tuli Audrey Hepburnin pikkumustasta.
Miuta hiukan hirvitti lähteä tekemään Barbin vaatteita, ovathan ne niin pieniä ja miten pienillä saumavaroilla täytyy vaatteet valmistaa. Tietenkin materiaalien menekki oli pieni. Tehtävä ei ollut kaikkein motivoivin. Kuitenkin odotukset oli positiiviset, sillä luotin meidän ideaamme 50-luvun asuista.
Ulkopuolisiin resursseihin vaikutti se, että me kaikki asuimme eri paikkakunnilla, parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme ja mekkojen täytyi valmistua suhteellisen lyhyessä ajassa. Nukkemuseolle kuitenkin tuoteprojektimme vaikutti olevan tärkeä. Luokassa oli rajallinen määrä materiaalia ja mekkooni ei tahtonut sopivaa löytyä. Kuitenkin asun kangas menekki oli pieni ja löysin kangaskaupan palakankaista pienen palan soveltuvaa kangasta. Asukokonaisuuden muut materiaalit löytyivät kotoa.
Tuotoksen suunnitteluun vaikutti kohderyhmä, lapset. Asun tuli olla kestävä, ettei siitä irtoa mitään ylimääräistä ja helposti puettava. Mielestäni puettavuus onnistui työssäni paremmin kuin osasin odottaa. Voi olla, että pikkumusta ei ole lasten ensimmäinen suosikki asu, mutta se on kuitenkin olennainen osa 50-lukua ja saattaahan Barbin vaatteita ostaa muutkin kuin lapset.
Valmistusprosessin suunnittelu varsinaisesti käynnistyi kun muotoilin lakanakankaan Barbin päälle ja sain siitä alustavan kaavan, jota muokkaamalla valmistin ensimmäisen prototyypin. Tosin tätä ennen miulla oli jo melko vahva kuva siitä mitä olen tekemässä. Ensimmäinen prototyyppi oli hyödyllinen, sitä pyöritellessä sain ratkaistua kiinnitysmekanismin ja totesin, että vyötärölle ei ole hyvä laittaa framillon-nauhaa. Lisäksi sain tarvittavaa tieto helmaliehukkeesta, lähinnä sen pituudesta ja ompelutavasta. Ensimmäisen prototyypin jälkeen piirsin kaavat, joista tein vielä toisen prototyypin varmistaakseni kaavan toimivuuden. Tämän jälkeen ompelin valmiin asun ja virkkasin asuun kuuluvat asusteet. Ajattelin, että kengät eivät ole tarpeelliset myyntiasuun, ne on niin pieniä ja yleensä hukkuvat helposti. Lisäksi käytössämme ollut massa oli vaikea muotoilun jälkeen irrottaa Barbin jalasta, jotta sen olisi voinut uunissa kovettaa. Työskentelyn eteneminen sujui melko mutkattomasti, mutta aikaa vievää se oli.
Palautetta yritin hankkia 4-vuotiaalta tytöltä, mutta sen hetken keskittymiskyky ei oikein riittänyt palautteen saamiseksi. Kuitenkin mekon puettavuus oli materiaalivalinnan ja kaavaratkaisun ansiosta helppo eikä lasten tarvitse yrittää pujottaa käsiä kädenteistä. Tuote on menossa vasta esille, joten sen vaikutusta ympäristöön on vaikea arvioida. Vertaispalaute oli positiivista.
