Näyttelymekko, Paula

Näyttelymekko

50- luvun varmistuttua teemaksemme, tiesin heti, että haluaisin tehdä teemalle tyypillisen kellohelmaisen tanssiaismekon. Leveään helmaan halusin yhdistää venekaula-aukon. Ideoinnissa apuna käytin Cry-baby elokuvaa sekä John Peacockin kirjaa Länsimainen puku antiikista nykyaikaan. Eniten vaikutteita lopulliseen työhöni tuli Cry-baby elokuvan päähenkilön hienostoelämästä.

Oikeanlaisen kankaan löytäminen oli haaste. Prototyypit olin tehnyt tavallisesta lakanakankaasta, mutta halusin juhlallisuuden näkyvän myös kankaassa. Löysin luokasta ohutta sinistä vuorikangasta, jossa oli ihana himmeä kiilto, hillitympi kuin mitä esimerkiksi satiinissa. Kangas ei kuitenkaan sellaisenaan sopinut mekkoon, vaan minun piti silittää kankaaseen kiinni erillinen tukikangas, joka teki kankaasta hieman jämäkämpää ja paljon ommeltavampaa.

Ensimmäisen prototyyppini muotoilin suoraan kankaalla barbin päälle, hameosan piirsin ensin harpin avulla leivinpaperille, jotta saisin tehtyä siitä täyskellon.

En ollut ensimmäiseen versioon kuitenkaan tyytyväinen, etenkään hameosaan, täyskello oli liian leveä eikä laskeutunut kauniisti. 

Tämän vuoksi kokeilin opettajalta saatuja kaavoja yläosaan toisessa prototyypissäni muokaten pääntietä venemäisemmäksi sekä vähensin kellohameen leveyttä ¾ kelloon. Kokeilin tehdä yläosan kaksinkertaisena, jotta välttyisin käänteitä sekä näkyviltä saumoilta. Yläosa oli kuitenkin liian raskaan näköinen eikä muotolaskoksia saanut asettumaan tarpeeksi hyvin.

Kolmannen prototyypin yläosasta tein samoilla kaavoilla, mutta yksinkertaisella kankaalla, mistä otin mallia lopulliseen työhön.

Lopullisen työni ompelin pääosin käsin, koska en halunnut mekon oikealle puolelle lainkaan tikkejä näkyviin, lukuun ottamatta takaosan tarranauhakiinnitystä, näin sain myös käänteet asettumaan tasaisemmin ja kauniimmin kuin koneella ommellessa. Takasaumaa ommellessa vielä sovitin mekkoa Barbille ja kavensin hameosan leveyttä, jotta mekko pääsisi oikeuksiinsa.

Mekkoja työstäessä emme olleet vielä valinneet, minkä mekon valitsemme näyttelyasuksemme. Sen vuoksi pohdin paljon sitä, miten teen mekosta hyvin puettavan ja mitä kiinnitysratkaisua tulen käyttämään. Päädyin tarranauhaan, jolla sai tukevan ja napakan kiinnityksen, mutta sen vuoksi mekkoon oli tehtävä ompelukoneella sauma takapuolelle, jotta kiinnitys olisi mahdollisimman vahva. Pelkkä käsinompelu ei olisi riittänyt pitämään tarranauhan ompeleita, vaan se olisi käytettäessä luultavasti repeytynyt.

Olin varannut hieman tylliä ommellakseni mekkoon alushameen tyllistä, mutta vähitellen asun valmistuessa tulin siihen päätökseen, että mekko ei tarvinnut tylliä alleen, vaan ennemminkin se olisi saanut muuten niin siron vaatteen vaikuttamaan raskaalta.

Tein Barbille lopuksi vielä pienen laukun nahkasta koneella ommellen, tarranauhan ompelin käsin.

Työssä olen erityisen tyytyväinen yläosaan sekä etupuoleen. Yläosaa jouduin kaventamaan melko lailla sekä sivusaumoista että muotolaskoksista, jotta sain siitä tyköistuvan. Venekaula-aukkoa kaavoittamaan ja kääntämään moneen otteeseen, ennen kuin siitä tuli istuva.